Taidepiknik

Mynäjoen varrella vietettiin 7.9. 2013 ainutlaatuinen Taidepiknik-tapahtuma aivan erityisen kauniissa syyssäässä.

Tapahtuma alkoi koskettavalla tavalla, kun taiteilijat Leena Kela ja Jean-Leon Pallandre esittivät Jukon tehdashallissa performanssi- ja äänitaideteoksen, joka teki kunniaa mynämäkeläiselle työlle.  Taustalla oli Kelan ja Pallandren kehittämä konsepti, jossa he tutkivat kullakin alueella sen paikallista työtä, sen tekemisen liikekieltä ja ääniä. Mynämäellä he ottivat kohteekseen Jukon tehtaan, jonka toiminta tuolloin oli jo lähes loppunut. He seu­­rasivat tehtaassa vielä työskenteleviä ihmisiä työssään ja haastattelivat entisiä ja nykyisiä työntekijöitä. Pallandre äänitti tehtaan ääniä.  Teokseen osallistui myös muutamia Jukon työntekijöitä. Teosta saapui seuraamaan noin sata paikkakuntalaista. Molemmat taiteilijat saivat paljon spontaania kiitosta työstään ja esitys herätti paljon keskustelua ja muistelua.

Performanssin jälkeen alkoi tapahtuman varsinainen piknik-osuus. Tässä tapahtumassa ei edellisvuodesta poiketen liikuttukaan tai­teen perässä metsäpoluilla ja peltomaisemissa vaan istuttiin piknikillä Mynäjoen rannassa Asmandian kohdalla. Taidepiknikille saapui satoja vieraita eväskoreineen ja viltteineen. Taideteokset oli siirretty proomulle, joka lipui Mynäjokea pitkin. 

Teemana oli ranskalaisuus, mikä nä­kyi esitysten pienissä vivahteissa kautta linjan. Esityksistä pitivät jälleen kerran huolen paikalliset ihmiset. Pia Bartschin Rokokoo-väki osallistui juhlaan ja lipui alas jokea asettuakseen sen jälkeen piknikille ihmis­ten pariin. Koululaiset tekivät kylän yhteisen ”varaisovanhemman” Hannu-vaarin, kanssa pieniä laivoja, joista yksi laskettiin lipumaan jokeen. Laiva huudettiin piknikillä järjestetyssä huutokaupassa ja tuotot lahjoitettiin koululle.

Jokea pitkin yleisön luo lipuneet tai Asmandian rannasta esitetyt musiikki- ja tanssiesitykset hivelivät sekä korvaa että silmää: Ann-Mari Rannikon juontamassa ja “asemapäällikön” tahdittamassa tilaisuudessa kuultiin laulun lisäksi musisointia puhaltimilla, jousilla ja harmonikalla. Tuttu jokimaisema muuttui hetkessä taideareenaksi, kun taiteilijat ja yleisö kohtasivat ajoittain hyvinkin konkreettisesti – kävijät muistavat varmasti esimerkiksi Jonimatti Joutsijärven henkeäsalpaavan joenylityksen, johon osa itsekin osallistui ylitysköyttä kireällä pitämällä.

Päivän aikana koulun piha-alueella esitettiin myös Kylämatka-näytelmä ja Nukketeatteri Piironginlaatikon nukketeatteriesityksiä lapsille.

Illan päätti trubaduuri Kari Katajan vetämä yhteislaulutilaisuus, joka kokosi paikalliset ja ranskalaiset piknikin viettäjät Asmandian laavulle. Ilta yltyi ranskalaissuomalaiseksi vuoro- ja yhteislauluksi, jossa lauluvihko laulettiin läpi useampaan kuin yhteen kertaan. Laulun- ja tanssin aiheita improvisoitiin hämärtyvässä syysillassa myös itse . Samalla vahvistuivat kyläläisten kansainväliset kontaktit.

Ranskalaiset hankekumppanit olivat myös mukana piknikillä ja he olivat jo edellisiltana vierailleet paikkakuntalaisten kodeissa saamassa tuntumaa suomalaiseen vieraanvaraisuuteen. Erityinen kiitos kuuluukin myös niille perheille, jotka ottivat ranskalaisia vieraita koteihinsa perjantai-illaksi – jotkut jopa yöksi. Ranskalaiset olivat erittäin otettuja ja vaikuttuneita suomalaisesta vieraanvaraisuudesta. Heille vierailut olivat olleet suuri elämys. He kertoivat, että perhevierailujen ansiosta he todella kokivat olleensa osa Taidepiknik-tapahtumaa ja kuuluvansa joukkoon.

 

Ylin kuvasarja: Roope Pellinen. Keskimmäinen kuvasarja: Viktoria Kulmala. Alin kuvasarja: Heikki Leppämaa  (ylin vasen) ja Kari Mäkelä