Toimintasuunnitelma vuodelle 2021

Yhdistyksen tavoitteena on edistää Mynämäen Asemanseudun kylien elinvoimaisuutta. Tähän tavoitteeseen pyrkiessään yhdistys suunnittelee ja toteuttaa toimenpiteitä, joilla lisätään asuinympäristön vetovoimaisuutta ja viihtyisyyttä sekä asukkaiden hyvinvointia. Yhdistys osallistuu aluetta koskevaan suunnitteluun ja pyrkii vaikuttamaan seudun kannalta myönteiseen päätöksentekoon eri organisaatioissa. Tavoitteena on säilyttää Asemanseutu vireänä ja houkuttelevana asuinalueena, jonka peruspalvelut ovat kunnossa ja jonka asukkaat toimivat aktiivisesti yhdessä.

Kokoukset:

Kylähallitus kokoontuu kerran kuussa, poislukien heinäkuu. Sääntömääräisiä vuosi-/kyläkokouksia on kaksi, keväällä ja syksyllä. Tämän lisäksi eri toimikuntia (mm. tiedotus-, juhla/tapahtumatoimikunnat) perustetaan ja kokoontuvat tarpeen mukaan. Sääntömääräisistä kokouksista ilmoitetaan Vakka-lehdessä sekä facebook- ja kotisivuilla. Kokouksissa otetaan huomioon korona-pandemian rajoitukset. Hallitus voi kokoontua myös etäyhteydellä.

Kyläyhdistys on myös aktiivinen toimija Mynämäen kunnan kylien neuvottelukunnan toiminnassa ja kylien yhteisissä hankkeissa. Edustajia nimetään pyydettäessä kunnan eri neuvostoihin.

Tiedotus:

Yhdistyksen tapahtumista, kokouksista ja hankkeista tiedotetaan aktiivisesti. Kotisivuamme http://www.mynamaenasemanseutu.net päivitetään säännöllisesti. Nopeasta tiedottamisesta vastaavat facebook-sivut ; Asmandia ja Asemanseudun ihmeet/ luonto- ja ulkoilupolku. Kylähallitukselle ja talkooväelle tiedotetaan omissa WhatsApp-ryhmissä. Lisäksi pyritään saamaan juttuja Vakka-lehteen. Näiden lisäksi jaetaan suorajakeluna Asemanseudun n. 270 kotitalouteen tiedotteita tapahtumista tarpeen mukaan 2-3 jakoa vuoden aikana.

Jäsenistö ja talous:

Kyläläisiä kannustetaan liittymään jäseneksi jaettavilla kylätiedotteilla ja kylän tapahtumissa. Jäsenmaksut pidetään kolmessa ”tasossa”, henkilö-, kannatus- ja yritysjäsenmaksu. Anotaan kunnan yleisavustus- ja talkoomäärärahaa laajan alueemme ylläpitoon. Tapahtumissa järjestetään buffet sekä arvontaa. Erityisistä palveluista yhteisöiltä ja yrityksiltä peritään korvaus. Kanooteista peritään käyttökorvaus. Kylähallitus määrittelee ja vahvistaa hinnat kokouksessaan.

Leader Ravakka ry valmistelee parhaillaan uutta paikallista kehittämisstrategiaa EU-ohjelmakaudelle 2021–2027. Mikäli kyläsuunnitelmasta viriää tukikelpoinen yleishyödyllinen Leader-hanke, yhdistys voi kylähallituksen päätöksellä tehdä hankehakemuksia ja anoa korotonta lainaa hankkeisiin Mynämäen kunnalta. Kyläyhdistyksellä ei ole tällä hetkellä vireillä Leader-hankkeita eikä vierasta pääomaa eli lainaa.

Talkoot ja hankkeet:

  • Yhdistys ”hioo kruununjalokiveään” Asmandiaa.
  • Ravakan kautta saaduilla EU-hanketuilla, kunnan talkooavustuksilla, yritysten tuilla, omilla varoilla ja talkootyöllä on hankittu alueiden ylläpitoon liittyviä laitteita ja tarvikkeita, rakennettu aluetta ja rakennelmia. Niiden ylläpito ja kunnostus vaatii jatkuvaa talkootyötä ja tuottaa kuluja. 
  • Opintiellä lisääntynyt päiväkodin ja koulun liikenne sekä teollisuusalueen raskas liikenne ja risteysalueen turvallisuus aiheuttavat huolta, neuvotteluja ja kirjelmiä kuntaan.
  • Raukkaan padon ja kosken alueen Vallaistentien puoli on tulossa osaksi polkuverkostoamme. Neuvottelut alueen uuden omistajan ja kunnan kanssa näyttävät ”vihreää valoa”.
  • Viitoitusta ja infoa lisätään reitillä kulkijoiden toiveita kuunnellen, kehitteillä on ns. Rusettireitti. Reitin osittainen kulkeminen mahdollistui Nuuskalantien uuden P-paikan johdosta.

Ravakan kautta saaduilla EU-hanketuilla, kunnan talkooavustuksilla, omilla varoilla ja talkootyöllä on hankittu alueiden ylläpitoon liittyviä laitteita ja tarvikkeita, rakennettu aluetta ja rakennelmia. Niiden ylläpito ja kunnostus vaatii jatkuvaa talkootyötä ja tuottaa kuluja.

Kylähallitus määrittelee jäsentensä vastuuviikot ja vastuualueet asioiden ja Asmandian alueiden ylläpitoon. Kunnostustalkoita järjestetään säännöllisesti ja aina ennen tapahtumia. Osa ylläpitotyöstä, esim. pellon heinän niittotyö, hankitaan ostopalveluna. Kyläsuunnitelmassa v:lle 2020-2025 esitettyjä asioita toteutetaan myös Ravakan hankkeiden rahoituksella.

Yhdistyksen ylläpidon alaiset rakenteet ja tarvikkeet:

● Liikunta-alueet: monitoimikaukalo päätyverkkoineen, rantalentopallokenttä, petanque-/mölkkykenttä, 6-korinen frisbeegolf-rata, koripallokorit, pelimaalit, lentoverkko+pallot, frisbee-, petanque- ja mölkky-pelivälineet.

● Asmandian virkistysalue: Asmandian laavu, tulisija, kuivakäymälä, varastokoppi, markiisi, terassi, lipputanko, Ajan Kiertokampi -monumentti, ponttoonilaituri, kanootit, suuntaviittojen “toteemi”, napakelkka, seinäkartat, P-kyltit, roska- ja kierrätyssäiliöt, postilaatikot, tienviitat, 2 ha heinämaata, ruohikkoa, pusikkoa.

● Luontoreitistö: Kyltitys, viitoitus, levähdyspaikat, sillat, penkit-pöydät, näköalatorni, näköalalava, QR-koodit, 2,4 km maastopolkua/ reitistöä, Linnavuori, Rauasvuori, Tammimetsä, Raukkaan rantautumispaikka.

● Muu: kyläkyltit 3 kpl, mainostaulut, ruohonleikkurit, moottorisaha, raivaussaha, porakone, kottikärry, peräkärry, vesisäiliöt, kaapelikelat, teltta, ilmoitustaulu, riistakamera, puutavaraa, 2 kahvipannua, ym. pientavaraa.

Asemanseudun 2. kyläsuunnitelman v. 2020-2025 täytäntöönpano:

Vuonna 2019 toteutetussa kyläkyselyssä kartoitettiin kyläläisten näkökulmaa siihen, mitkä ovat tämänhetkiset tarpeet Asemanseudun kehittymiseksi. Saatujen vastausten tuloksena laadittiin Kyläsuunnitelma vuosille 2020-2025. Kyläsuunnitelman seuranta ja täytäntöönpano ovat kylähallituksen vuosittainen tehtävä tehtäviä.

Asemanseudulla tapahtuu 2021:

  • Rautatien sähköistys on loppusuoralla, mutta näillä näkymin vain tavaraliikennettä varten. Lähivuosien toiveena on myös matkustajaliikenteen kokeilu.
  • Pyörätien puuttuva osuus ent.kauppa-Kurinan th. rakentaminen alkanee vihdoin, (mikäli kunnan taloustilanne ei romahda).
  • Kattelus II asuinalueen 15 tonttia Arolantiellä ovat myynnissä 10 eur neliöhinnalla, kaksi taloa on jo valmistunut. Myös Sunilassa ja Kintikkalassa on vapaita tontteja.
  • Mynämäen kunnanhallitus päätti, että suunniteltava Älykylä® Gadolin tulee Kintikkalaan. Kunta teki keväällä 2020 sopimuksen Arctic Smart Village (ASV) Oy:n kanssa kestävän asumisen mallialueen suunnittelusta. Uudisrakentamisen kynnystä madaltava, energiaomavarainen ja huippumoderni asuinalue tarjoaa korkean laatutason asumista ilman henkilökohtaista rakennuslainaa.

Muu toiminta

  • 10/40-vuotisjuhla; Kyläyhdistyksen yhdistysrekisteröinnistä tuli kuluneeksi syksyllä 2020 kymmenen vuotta. Tämän merkkipaalun saavuttamisen johdosta aloitettiin uuden kyläesitteen suunnittelutyö. Siinä esitellään yhdistyksen toimintaa ja virkistys- ja liikunta-alueita. Korona siirsi kokoontumisia, suunnitellun vuosijuhlan ja esitteen valmistumisen toimintavuodelle 2021.

Toiminta 2021 / Vuosikello:

Talvikausi

  • Jäsenmaksulaput ja tiedote jakoon
  • Kyläsuunnitelman täytäntöönpanoa
  • Monitoimikaukalon jäädyttäminen ja tapahtuman järjestäminen
  • Kylä- ja tonttimarkkinointiin osallistuminen Rakennus & sisustus -messuilla 2/2021
  • Latureitistön tekeminen ja ylläpito lähialueen pelloilla sekä jokiuomassa
  • Nappulahiihdot, Kuutamohiihto
  • Kevät/kyläkokous
  • Mynämäen Asemanseudun Kylät ry 10-vuotta (kylätoimintaa v:sta 1982)

Kevätkausi

  • Laiturin ja kanoottien vesillelasku
  • Kunnostustalkoita luontopolulla, Asmandian alueella ja kentillä
  • Pääsiäistipujen ja pupujen matkassa
  • Peli-iltoja myös ikäihmisille

Kesäkausi

  • Kunnostus- ja ylläpitotalkoita
  • Peli-iltoja Asmandian alueen kentillä ja monitoimikentällä
  • Vierailut muiden kylien tapahtumissa mm. Avoimet Kylät -päivänä
  • Kylän markkinointia eri tapahtumissa
  • V-S kylätoimintapäivään osallistuminen

Syyskausi

  • Syystapahtuma; Hyvän Mielen Turnauksia Asmandian kentillä
  • Syksyinen patikkaretki vuorille
  • Kyläsuunnitelman tarkastelu
  • Syys-/kyläkokous-/ joulujuhla