Mynämäen Asemanseudun Kylät ry on rakentanut Aseman kentälle monitoimikentän, joka talvisin palvelee alueen ulkoilijoita jääkiekko- ja luistelukaukalona ja kesäkaudella koripallokenttänä ja muiden pallopelien areenana. Erityisesti talvikaudella kenttä on ollut erittäin suosittu. Kenttä on kaikkien vapaassa käytössä, ja luistella voi pitkälle iltaan, sillä kenttä on valaistu. Kun talvet ovat olleet suotuisia, kaukaloa on voitu käyttää pitkiäkin kausia.
Viime talvena huomattiin, että kaukalon pleksilaidat alkoivat osoittaa murtumisen merkkejä. Ilmeisesti kyseessä on auringonvalon ja pakkasten yhteisvaikutus. Ensimmäiset halkeamat ilmestyivät loppukesästä ja talven pakkasten alettua pleksit murtuivat jo kaikkialta. Jääkenttäkauden lopulla laidat olivat varsin murheellisessa kunnossa ja ne on välttämätöntä korjata turvallisen kiekkoilun ja luistelun varmistamiseksi ennen seuraavaa luistelukautta.
Teemme kyläyhdistyksessä parhaamme pystyäksemme hankkimaan uudet laidat. Käytämme tämän vuoden kaikki jäsenmaksutulot, kunnan talkooavustuksen sekä mahdolliset lahjoitukset uusien laitamateriaalien ostamiseen. Työn teemme talkoilla. Olemme tiedustelleet laitamateriaalien hintaa useilta eri toimittajilta ja hinta asettuu noin 5 000 €:n tuntumaan.
Tällä hetkellä yhdistyksellä on koossa tähän tarkoitukseen noin 1 500 €. Lopun rahoituksen osalta lähestymme nyt alueen yrityksiä ja toivomme, että yhteisin ponnistuksin saisimme lopulta koottua riittävän summan, jonka avulla saataisiin kaukalo kuntoon jo ensi talveksi.
Toivomme nyt tukea tämän yhteisöllisen ja yhteisöä tukevan hankkeen mahdollistamiseen. Yhdistyksen jäsenmaksun tai kannatusjäsenmaksun maksaminen on helppo tapa auttaa kaukalon korjaamisessa.
Vuotuinen jäsenmaksu on 10 € / hlö, perhejäsenmaksu 20 € / perhe, kannatusjäsenmaksu 20 € / hlö. Perheeksi lasketaan samassa ruokakunnassa asuvat aikuiset ja lapset.
Mietoisten SP FI35 4355 1220 0368 68
Mynämäen-Nousiaisten OP FI96 5280 0040 0124 11
Maksun saaja: Mynämäen Asemanseudun Kylät ry. Viitetietoihin maksajan nimi ja osoite (myös mahdollinen sähköposti)
Toivomme, että myös yrityksillä olisi mahdollisuus lahjoittaa jokin summa tähän tarkoitukseen. Kaiken kokoiset, pienet ja suuret, summat ovat erittäin tervetulleita ja ne käytetään lyhentämättöminä korjausprojektin toteuttamiseen. Vastineeksi yritysten tuesta laitamme kaukalon lähelle tulevaan kiitoskylttiin kunkin yrityksen nimen. Nimen koko on suhteessa lahjoitettuun summaan. Mikäli yritykselläsi on mahdollisuus auttaa, ota yhteyttä Kari Mäkelään 050 537 7239.