Yhdistyksen syyskokouksen satoa

Yhdistyksen syyskokousta vietettiin päiväkoti Norlandia Laineen tiloissa. Syyskokousta ennen tutustuttiin päiväkodin tiloihin ja kuultiin sen toiminnasta. Paikalla oli noin 40 eri-ikäistä kyläläistä vauvasta vaariin. Myös joulupukki piipahti paikalla ja jokainen kävijä sai vatsansa täyteen puuroa.

Syyskokouksessa kerrottiin keväällä toteutetun kyläkyselyn tuloksista sekä esiteltiin niiden pohjalta tehty kyläsuunnitelma. Syyskokous myös hyväksyi tulevan vuoden toimintasuunnitelman sekä tulo- ja menoarvion ja valitsi hallitukseen uusia jäseniä erovuorossa olleiden tilalle.

Vuonna 2020 puheenjohtajana toimii Mika Rouhiainen. Varsinaiset jäsenet ovat Ari Helasmo, Terttu Kokko, Minna Hautio, Markus Gottschalk, Kari Mäkelä, Marjut Henriksson, Minna Lindell ja Marko Vilola. Varajäseninä toimivat Pekka Valtonen ja Sari Verta.

Syyskokous vahvisti jäsenmaksujen noston vuoden 2020 alusta alkaen. Sen mukaisesti henkilöjäsenmaksu nousee seitsemästä (7) eurosta kymmeneen (10) euroon. Henkilö- ja yrityskannatusjäsenmaksut pysyvät ennallaan (20/50€). Päätettiin lisätä uusi maksukategoria perhejäsenmaksu, joka on 20€/vuosi/perhe. Perheeseen lasketaan kuuluvaksi yhden ruokakunnan vanhemmat ja lapset.

Kanoottien lainaamisesta aletaan periä vuoden 2020 alusta käyttökorvausta, joka on 5 € / kanootti / käyttökerta.