Vuoden kylä 2014

Mynämäen Asemanseutu on Varsinais-Suomen vuoden kylä 2014!

Maakunnallinen kylätoiminnan kattojärjestö Varsinais-Suomen Kylät ry valitsee vuosittain maakunnallisen vuoden kylän. Vuoden 2014 vuoden kylä -kilpailua käytiin teemalla ”Hyvinvointia ja voimaa lähiympäristöstä”. Kilpailussa etsittiin siis kylää, joka hyödyntää toiminnassa monipuolisesti lähiympäristöään – niin luontoa kuin rakennettua ympäristöäkin.

Valinnat teki Varsinais-Suomen Kylät ry:n kokoama seitsemänhenkinen raati, jossa Varsinais-Suomen Kylät ry:tä edustivat pj. Sami Tantarimäki sekä Tauno Linkoranta, Laura Johansson ja Piia Iivonen. Mukana olivat myös Varsinais-Suomen liitosta Sami Heinonen, Ykkösakseli Leader-ryhmästä Hanna Paikkala sekä Eero Kaskela Osuuspankista. Varsinais-Suomen vuoden kylän 2014 julkistaminen ja virallinen palkintojen jako tapahtui Varsinais-Suomen kylätoimintapäivän yhteydessä Sauvon Karunassa lauantaina 13.9.  Varsinaisen Vuoden kylä -palkinnon lisäksi kunniamainintoja jaettiin Laitilan Leinmäkeen ja Vehmaan Lahdinkoon.

Palkinto on luonteeltaan kiertopalkinto, joten yhdistys luovuttaa sen seuraavalle Vuoden kylälle vuonna 2015. Kyläyhdistyksen nimi on kaiverrettu kiertopalkinto-maljakon kyljessä olevaan laattaan. Palkinnon lisäksi kylä sai 700 euron suuruisen rahasumman ja kunniakirjan. Palkinnon ottivat yhdistyksen puolesta vastaan Ari Helasmo, Terttu Kokko, Marko Vilola, Kari Mäkelä ja Pekka Kokko.

Palkintoraadin perustelut palkinnon myöntämisestä Asemankylälle:

Varsinais-Suomen vuoden kylä 2014 on Mynämäen Asemanseutu. Alueella asuu noin 500 asukasta ja se koostuu useasta pienemmästä kylästä. Kylän vahva toimija on Mynämäen Asemanseudun Kylät ry, joka monipuolisen yhteistyöverkoston tuella on hyödyntänyt monia lähiympäristön mahdollisuuksia.

Mynäjoen rantaan on rakennettu Asmandiaksi kutsuttu kylän olohuone eli paikka, jossa voi viettää aikaa laavulla tai lähteä vaikka melomaan. Samasta paikasta voi lähteä myös n. 6 km mittaiselle luontopolulle.

Olennainen osa Asemanseudun toimintaa ovat erilaiset ympäristöön sijoittuvat kulttuuriprojektit. Luontopolku voidaan muuttaa tarpeen mukaan taidepoluksi ja taidetta voi seilata myös jokea pitkin. Jukon tyhjennyt tehdashalli saa sisälleen äänitaideteoksen ja ympäristötaidetta ilmaantuu milloin minnekin. Taidetta on tehty mm. Saaren kartanon yhteisötaiteilijan johdolla, mutta aina vahvasti kyläläisiä ja koululaisia osallistaen ja satoja ihmisiä tapahtumiin houkutellen. Kansainvälisiä yhteyksiä on rakennettu erityisesti Ranskaan, mutta myös muualle.