Nuorten Kiskoteekki perjantaina 22.8.2025 klo 18–22 Mynämäen Asemanseudun Kylät ry:n ylläpitämässä Asmandian ulkoilualueella oli onnistunut tapahtuma.
Toivomus nuorille järjestetystä “minifestari”-tapahtumasta tuli nuorilta itseltään. Ajankohta pari viikkoa koulujen alkamisen jälkeen ja Asmandian ulkotila tiukasti rajattuna alueena oli sopiva yhdistelmä myös Mynämäen Nuorisotoimen edustajille.
Leader-rahoituksen turvin uskallettiin varata ammattitason äänentoistolaitteet ja tiskijukka-miksaajan palvelut sekä karaoken vetäjä. Myös suosittu tankofutisareena oli ahkerassa käytössä. Yli 70 nuorta osallistui illan aikana tapahtuma-alueella aktiviteetteihin. Illan teemana ja telttojen somistusten aiheena oli 90-luku. Useat nuoret olivat pukeutuneet myös ysärihengessä.

Parikymmentä vapaaehtoista talkoolaista rakensi 1400 m2 suljetun alueen aitoineen, esiintymislavoineen, tanssilattioineen, oleskelu- ja palvelutelttoineen viranomaisvaatimukset täyttäväksi huvialueeksi.
Toteutus
Yleistä tapahtuman tiedotusta ja markkinointia oli koko kesän tiivistyen kohdistettuna koulun alkamisajankohtaan. Kortteja ja monisteita oli jaossa, ilmoitukset Meidän Mynämäki- ja Vakka-Suomen Sanomat lehdissä. TS-Extra ja Vakka julkaisivat myös toimituksellisen jutun Kiskoteekeistä.
Nuorten Kiskoteekki toteutettiin nuoria osallistavalla tavalla, eli nuoret itse olivat ohjelman esittäjiä, osallistujia, eikä vain passiivisia kuulijoita. Dj:t antoivat nuorten valita musiikin ja karaokessa esitettävät kappaleet. Diskotanssin pyörteisiin puolen tunnin ohjauksella vei aikuinen tanssiohjaaja.
Ilmainen bussireitti kiersi Tavastilan, Pyhän ja Laurin koulun lenkin Asmandiaan tarjoten kyydin molempiin suuntiin.
Mukana järjestelyissä ja jalkautuneina tapahtumailtana oli Mynämäen kunnan nuorisotoimi, koulunuorisotyöntekijä, etsivä nuorisotyö ja 4H Meri-Vakka järjestäen oheisohjelmaa, kuten kasvomaalausta. Lisäksi liikenteenohjaajat, järjestyksenvalvojat ja muu järjestäjien henkilökunta piti päihteettömän illan järjestelyistä huolta.
Tulokset
Yli 70 nuorta sai osallistua musiikin, laulujen ja liikunnan ilon tuottamiseen nauttien yhdessäolosta hämärtyvässä illassa. Nuorisotyötä tekevät organisaatiot olivat hengessä mukana ja tyytyväisiä nuorten määrään ja aktiivisuuteen. Viikonlopun urheilutapahtumat ja eri päällekkäisyydet vähensivät hieman osanottoa.
Vaikutukset ja jatkosuunnitelmat
Ensi kertaa tässä muodossa järjestetty tapahtuma herätti kiinnostusta nuorten vanhemmissakin. Nuoret ja yhteistyötahot toivovat jatkoa, perinnettä tapahtumalle. Mikäli kyläyhdistys jatkaa Kiskoteekkien järjestämistä, niin samaan yhteyteen, jopa samaan päivään voisivat nuoret osallistua iltapäivällä ja aikuiset illalla. Tämä edellyttää pientä pääsymaksua sekä yhteistyötä kunnan ja yritysten avustuksella.


